perjantai 6. maaliskuuta 2009

Faaraomuurahaiscurry


Keittiöni legendaarisista edesottamuksista toinen liittyy Camellia Panjabin Intialaiseen keittokirjaan, mutta häpeäkseni täytyy todeta, että en ole koskaan tehnyt curryä alusta asti vaan olen käyttänyt Rajahin sinänsä mainioita currytahnoja, joihin liittyy myös elävä muisto: tein elämäni ensimmäistä intialaista kokeilua ja ruoka oli minusta aivan riittävän tulista, mutta ystäväni otti Rajahin currypurkin kouraansa ja lusikan toiseen:"Saanko syödä tämän?" Annettuani luvan ystäväni tyhjensi purkin. En tekisi tuota vieläkään vaikka olenkin nykyään paljon tottuneempi chiliin kuin silloin. No, kyseisessä naisessa on aina ollut enemmän oikeaa miestä kuin minussa.

Tämä ohje perustuu lievästi Panjabin kirjan ohjeeseen jogurtissa keitettyä kalaa (doi maach), joka valmiin currytahnan käytön takia on tietysti kovin erilainen kuin alkuperäinen resepti, mutta se ei tarkoita sitä että se ei olisi hyvää. Legenda tästä reseptistä on tullut sen vuoksi, että tein tätä ensimmäisen kerran rakkaalle ystävälleni Ketturouvalle. Valmistimme fisun samalla kun riisi valmistui. Kun nostimme riisikattilan kannen havaitsimme riisin seassa selällään olevia kuoliaaksi keitettyjä otuksia. Totesimme, että syömme pelkän fisun. Hieman myöhemmin luin taloyhtiön seinältä, että talo myrkytetään faaraomuurahaisinvaasion vuoksi.

Tarvitset



600 g kalapaloja
1½ tlk suolaa
2 tl silputtua inkivääriä
2 valkosipulin kynttä
ruokaöljyä
2 viipaloitua sipulia
2½ jogurttia
¾ tl sokeria
tulista currytahnaa maun mukaan, vaikkapa 2-3 ruokalusikallista.
2 silputtua tomaattia
3 rkl rusinoita

Poista kalasta nahka ja huuhdo se. Sekoista ½ tl suolaa ja sitruunamehu ja anna kalan maustua puoli tuntia seoksessa.

Pyöräytä inkivääriä ja valkosipulia pannulla sen verran, että niiden aromit irtoavat. Lisää sipulit ja ruskista kevyesti. Lisää pari desiä vettä ja hauduta kunnes sipulit ovat pehmeitä. Lisää currytahna ja sekoita. Säädä lämpö hyvin alhaiselle, lisää jogurtti ja hämmennä kolmen minuutin ajan. Sekoita joukkoon sokeri, tomaatit ja mahdollisesti lisää vettä riippuen siitä kuinka paksua kastiketta haluat. Lisää 1 tl suolaa. Lisää kala varovasti ja keitä hiljalleen kolme minuuttia. Käännä kalapalat ja hauduta toiset kolme minuuttia. Lisää rusinat ja keitä hiljalleen kypsäksi.

1 kommentti:

Ketturouva kirjoitti...

Olisimme tietysti voineet popsia murkut proteiinilisänä, mutta jotenkin ajatus ei houkuttanut... :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...